
Euroopan unionilla on sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, joka valitaan 2,5 vuodeksi kerrallaan että puolivuosittain vaihtuva puheenjohtajavaltio. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja johtaa puhetta EU:n hallitusten- tai valtioidenpäämiehistä koostuvan Eurooppa-neuvoston kokouksissa. Puheenjohtajavaltio puolestaan toimii puheenjohtajana ministerineuvostoissa, paitsi ulkoasiainneuvostossa, jossa puheenjohtajana toimii ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan virka perustettiin Lissabonin sopimuksella, joka tuli voimaan 1.12.2009.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävänä on ohjata Eurooppa-neuvoston työskentelyä ja toimia puheenjohtajana sen kokouksissa. Hän toimii puheenjohtajana myös unionin ja kolmansien maiden (EU:n ulkopuoliset maat) välisissä huippukokouksissa. Eurooppa-neuvoston ensimmäisenä puheenjohtajana toimii Belgian entinen pääministeri Herman Van Rompuy.
Ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa (1.12.2009) puheenjohtajavaltiolla oli merkittävä rooli myös unionin ulkoisessa edustamisessa. Puheenjohtajan tehtäviin kuului mm. edustaa EU:ta poliittisissa keskusteluissa EU:n ja kolmansien maiden sekä kansainvälisten järjestöjen kanssa. Nykyisin unionin ulkoiseen edustamiseen liittyviä tehtäviä hoitaa ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja sekä häntä avustava Euroopan ulkosuhdehallinto.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuus ja EU:n edustaminen unionin ja kolmansien maiden huippukokouksissa on siirtynyt Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle.
Puheenjohtajamaan rooli on kuitenkin edelleen tärkeä. Sillä on päävastuu ministerineuvoston työskentelystä ja siten merkittävä vaikutus EU:n agendaan.
Lissabonin sopimuksen myötä puheenjohtajavaltion rooli on vähemmän näkyvämpi kuin aikaisemmin. Lissabonin sopimuksen mukaisen puheenjohtajuuden hoitaminen kuitenkin vaatii jäsenmailta huomattavasti vähemmän resursseja eikä siten muodosta kohtuutonta taakkaa pienemmille jäsenvaltioille.
Puheenjohtajavaltio johtaa ministerineuvostojen ja niitä valmistelevien virkamiestyöryhmien työtä (lukuun ottamatta ulkoasiainneuvostoa ja sitä valmistelevia työryhmiä). Työryhmät valmistelevat EU:n päätöksiä ja tulevaa lainsäädäntöä. Päätökset tekevät ministerit ministerineuvostoissa. Puheenjohtajavaltio on tällä hetkellä Espanja.
Euroopan unionin puheenjohtajuus siirtyi Espanjan kauden päätyttyä Belgialle.
2019 Itävalta, Romania
2018 Viro, Bulgaria
2017 Malta, Iso-Britannia
2016 Alankomaat, Slovakia
2015 Latvia, Luxemburg
2014 Kreikka, Italia
2013 Irlanti, Liettua
2012 Tanska, Kypros
2011 Unkari, Puola
2010 Espanja, Belgia
2009 Tshekki, Ruotsi
2008 Slovenia, Ranska
2007 Saksa, Portugali
2006 Itävalta, Suomi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Yleisten EU-asioiden ja yhteensovittamisen yksikkö
Päivitetty 2.7.2010